Valitse kieli

Safetysetin tarina

Safetyset Oy sai alkunsa Tukon varaston lattialle unohdetuista "ikkunamuoveista".

Jorma Ikävalko kierteli 90-luvulla, suuren talouslaman aikoihin, Tuko-nimisen keskusliikkeen varastossa. Silloin Helsingin Maunulassa toimineen lukkoliikkeen yrittäjää oli houkutellut paikalle turvatuotteiden lopetusmyynti: asennusliikkeille myytiin tavaraa isoissa erissä.

– Joukossa oli myös laatikoita, jotka sisälsivät myyjän mukaan "muovia ikkunoihin." Tämä ei ihan heti herättänyt. Sen verran kuitenkin kiinnostuin,kun tulimme takaisin hehtaarivaraston periltä, kysyin, onko muovista mitään teknistä tietoa, Ikävalko muistelee. Varastosta tietoa ei löytynyt, mutta tehtaalta kyllä. Myös kiinnostusta Suomen markkinoihin löytyi niin paljon, että Ikävalko kutsui tehtaan edustajan luokseen tämän kiertäessä Pohjoismaita.  Nyt jälkeenpäin voi todeta, ettei myyjällä ollut mitään käsitystä koko tuotteesta, hän huomauttaa.

"Amerikan myynti-ihme" vastasi kutsuun myönteisesti ja tuli Suomeen kertomaan ikkunakalvoista. Selvitettyään asiaa vielä TKK:n rakennuslaboratorion kanssa Ikävalko oli valmis tekemään ­ edustussopimuksen GlassGard-jälkilaminointituotteista.

Safetyset kaivetaan pöytälaatikosta

Kalvojen maahantuonti haluttiin keskittää omaan firmaan. Tätä tarkoitusta varten Marjo ja Jorma Ikävalko kaivoi esiin pöytälaatikossa lepäilleen Safetysetin. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1996, yritykseen palkattiin ensimmäinen työntekijä. Safetysetissa huomattiin nopeasti, että kalvot piti myydä valmiiksi asennettuina. Opettelimme homman ensin itse: asensimme kalvoja mitä erilaisimpiin kohteisiin. Oman kokemuksen ansiosta saatoimme kouluttaa ja neuvoa jälleenmyyjiä, ja tarvittaessa kertoa hankalista asioita mitä projekteissa voi tulla eteen.

Maahantuojan järjestämä systemaattinen koulutus oli täysin uusi konsepti; sellaista ei tarjonnut kukaan muu. Vähintään yhtä mullistavaa silloin miesvoittoisella alalla oli aluksi naispuolinen kouluttaja, Ona Gardemeister ( ent. Luomala). Ona toimi vuosia yhtiön avainhenkilönä ja saikin lempinimen asiakkailtamme, rouva kalvo. 

Kalvokauppa kävi mukavasti. Niin mukavasti, että muutamaa vuotta myöhemmin tehdas tarjosi Safetysetille myös SunGard-tuotteiden Suomen-edustusta. Seuraava merkittävä askel otettiin vuonna 2005, kun biometrisiä tuotteita valmistava Bioscrypt vakuuttui Safetysetista ja aloitti yhteistyön tämän kanssa.Vuoden 2009 satoa oli sopimus avainturvakappien edustuksesta. Niitä markkinoidaan Suomessa Case Closed- tuotenimellä. Vuoden 2010 keväällä solmimme edustussopimuksen Suprema INC kanssa biometristen tuotteiden edustuksesta ja ne korvasivatvähitellen muut kulunvalvontatuotteet. 

Vuonna 2013 oli perheyrityksen aika miettiä tulevaisuutta vähän pidemmälle. Pohdinnan tuloksen oli toisen sukupolven mukaantulo yritystoimintaan. Jukka Ikävalko aloitti yhtiön palveluksessa, aluksi ITC taustaisten ( älyavainkaapit, kulunvalvonta)tuoteryhmien asiantuntijana.

Vuoden 2015 alussa yhtiö sai ainoana yrityksenä pohjoismaissa päämiehemme Madico ltd myöntämän Premier Partner- liike statuksen räjähdyksensuojalasien ratkaisujen toteuttajana.

Vuoden 2016 lopussa CaseClosed tuoteryhmä sain täydennystä, kun aloitimme kassa-ja palokaappien edustuksen. Nämä tuoteryhmät täydentävät mainiosti toisiaan.

Vuoden 2017 alkupuolella tehtiin sukupolvenvaihdokseen liittyvä osakekauppa. Jukka Ikävalkosta tuli yhtiön pääomistaja.